Oon nyt monta päivää miettinyt että julkaisenko vai enkö, mutta sen verran tärkeä aihe kyseessä että hiljaa ei kannata olla. Aihe josta ei koskaan voi puhua liikaa, koulukiusaaminen. Mobbning. Bullying. Monet ei sitä tiedä, mutta mä olin koulukiusattu. Vuosi oli 2007-2008 ja mä olin seiskalla ja kasilla. Tyttö joka vaikutti aluksi todella kivalta ja kenen kaveri olin, muuttui lopulta mun pelonaiheeksi, miksi en halunnut mennä kouluun. Tässä tule kertomus mun omasta kokemuksesta, koulukiusattuna.
Kaikki alkoi "diskosta". Seiskaluokkaa oli kulunut ehkä 2-3 viikkoa. Mä olin tosi onnellinen ja innoissani että olin saanut kutsun diskoon joka järjestettiin mun luokkalaisen kellarissa yhtenä perjantaina, mihin todellakaan kaikki ei ollut saanu kutsua. Mä sairastuin kuitenkin kuumeeseen edellisenä iltana ja olin koulusta pois perjantaina, mutta illalla kun oli jo parempi olo päätin että haluan kuitenkin lähteä, koska en halua jäädä mistään paitsi.
Kun saavuin paikalle, pihalla seisoi 3 ihmistä oksentamassa. Meneillään oli täys kaaos, ja mä ihmettelin että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Laattaavat ihmiset oli juonut alkoholia, mikä oli mulle ja mun kavereille ihan uus juttu. Kuulin juoruja että joku olisi kaatanut alkoholia booliin ja eihän siihen tarvittu kun pari lasia, jotta pienet 13 vuotiaat joutuu oksentamaan.
Mua alkoi heikottaa se kun jokapuolella haisi oksennus ja lähettiin mun kahen parhaan kaverin (ne on vieläkin mun parhaita kavereita) kanssa pois. Äiti tottakai ihmetteli miks me tultiin aikasin pois ja kerroin sille totuuden (koska en valehtele äidilleni koskaan) että joku oli tuonut diskoon alkoholia.
Maanantaina kaikki seiskaluokkalaisten vanhemmat oli saanut meiliä tapahtuneesta. Tää tyttö joka oli vastuussa alkoholin tuonnista oli koulussa ihan paniikissa ja kyseli kaikilta että "kuka täällä vasikoi?". Me oltiin siihen aikaan kavereita, joten sanoin että "mä kyllä kerroin äidille, mutta ei mun äiti oo lähettänyt mitään meiliä koululle" ja tiesin puhuvani totta, koska mun äiti ei koskaan oo ollu sellanen "otan kouluun yhetyttä heti!" ihminen. Äidin kanssa jopa puhuttiin läpi, ja sekin sano että ei se mitään meiliä ollut lähettänyt.
Tää kyseinen tyttö tais jäädä kiinni ja joutua vaikeuksiin joten siitä lähtien olin sitten koulukiusattu. Sain netissä aika rumia viestejä ja kommentteja. Aina kun se käveli mun ohi koulussa se sano kovaan ääneen "hyyyi" ja katsoi mua tosi halveksuttavasti. Ja tää tyttö tais olla aika vahva persoona joten sillä oli tottakai kavereita ja on tosi jännä miten yks ainoa ihminen saa niin monta muuta ihmistä puolelleen. Jotkut näistä tän tytön kavereista oli mun luokalla. Kaikki mistä se kyseinen tyttö ja sen kaverit jäi kiinni, ne syytti aina siitä mua, oli se sitten siitä että ne jäi kiinni kaupassakäymisestä, polttamisesta tai lintaamisesta. Parhaiten muistan kun meillä oli liikuntatunti ja yks meidän luokan tytöistä tykkäs jumpata ilman kenkiä. Opettaja oli kuitenkin sanonut että kaikilla pitää olla kengät jalassa mutta yhdellä tytöllä ei ollut. Joku oli sitten sanonut sille opettajalle että "MarjaLiisalla ei oo kenkiä jalassa" ja opettaja huus että "MARJALIISA KENGÄT JALKAAN!!!!" ja mitä MarjaLiisa huutaa? "Kiitti Mia.". Mä olin silloin ihan että MITÄ?! Toisen asian mitä muistan hyvin on että meidät jaettiin kerran kolmen hengen ryhmiin historianluokassa, ja meidän piti tehdä tehtäviä yhdessä. Kun yks tyttö sitten kuuli mun ja sen nimen samssa ryhmässä se kääntyi katsomaan sen kaveria ja katto sitä sellasella "justjoo" ilmeellä ja sanoi että "kiva, kato kenen kans mä oon...".
Mua sanottiin yläasteella aika usein rumaksi ja laudaksi. Kehityin fyysisesti nimittäin muita paljon myöhemmin. Taisin ostaa ensimmäiset kunnolliset rintaliivini vasta vähän ennenkuin aloitin ysiluokan. Tän takia mua kutsuttiin LAUDAKSI, koska olin lauta ja laiha ja pieni. Mun vaatetyyli oli tosi iso ja pussimainen, koska en halunnut näyttää sitä että mulla ei tosiaan ollut mitään rintoja ja en nyt muista, mutta olin kyllä yks ainoista. Piilouduin isoihin huppareihin ja kaulahuiveihin. Pojat huuteli anorektikoksi, mitä en siis ollut, olin vaan tosi laiha nuorempana.
Nörtti ja "slickare" (perseen nuolija) oli myös jokapäiväistä. Mä en ollut mikään nörtti siis en todellakan. Mä aina ihmettelin että miks mua kutsutaan nörtiksi kun olin ihan keskiverto ja monet muut oli mua niin paljon parempia koulussa. Miks just mä olin se nörtti? Perseennuolija tuli siitä että olin aina mukava opettajille. En koskaan väittänyt vastaan vaan olin mukava ja käyttäydyin hyvin elikkä musta tuli perseennuolija.
Olin vaihtamassa koulua, kävin monesti kuraattorilla ja me suunniteltiin jo että lähden yhteen suomenkieliseen kouluun kokeilemaan, mutta se kuitenkin jäi ja päätin jäädä.
Kasiluokalla tää yks tyttö joutui näköjään omien ongelmiensa vuoksi johonkin sisäoppilaitoksen tyyliseen kouluun? En mä oikein tiedä mitä sille kävi, mutta yhtäkkiä se ei vaan käynyt enää meidän yläastetta ja siihen se kiusaaminen loppui kun sitä tyttöä ei enää ollut siellä myrkyttämässä ilmatilaa. Mä jopa kaverasin mun luokkalaisten tyttöjen kans ja niistä tuli mulle ihan kivoja koulukavereita. Ei mitään sydänystäviä, mutta ihan sellasia että nykyään kun jossain nähdään niin halitaan ja kysytään kuulumiset, eikä mulla oo niitä mitään vastaan, vaan ne on kaikki just jees tyyppejä.
Tätä yhtä kyseistä tyttöä en oo nähny sitten kasiluokan. En tiedä mitä sille kuuluu. Tähän mun tarinaan liittyy vielä ihan tosipaljon muita juttuja, mutta mä en vaan kertakaikkiaan jaksa lähteä avaamaan asioita tän enempää.
Mikä mua ihmetyttää on muiden ihmisten suhtautuminen. Kukaan ei koskaan puuttunut asiaan kun mua kiusattiin, vaan kaikki oli ihmeellisesti kyllä hiljaa tai kiusaajan puolella. Ymmärrän sen pelon, että ei halua itse joutua kiusaamisen kohteeksi jos puolustaa kiusattua, mutta ihmiset pitäis oikeesti alkaa puolustelemaan. Ei tarvii mitään kauheen isoa tehdä (ja en todellakaan sano että pitäis haukkua kiusaajaa takas, koska kiusaajalla ei varmastikkaan oo kaikki asiat muutenkaan kauheen hyvin), mutta jos ei uskalla tän kiusaajan edessä mitään sanoa, voi mennä vaikka jälkeenpäin juttelemaan kiusatun kans ja sanoa että "älä välitä, joittenkin ihmisten on vaan pakko bring other people down jotta itse olisi korkeemmalla. Ja että sä vaikutat just kivalta ihmiseltä :)". Mä ainakin oisin silloin seiskalla ollut ikionnellin jos joku tuntematon olis huomannut tän koulukiusaamisen ja tullut sanomaan mulle jotain.
Miten tää kiusaaminen on vaikuttanut muhun?
Kyllä on vieläkin välillä huono itsetunto. Ei sellasta että aina kun katson peiliin niin tulee negatiivisia ajatuksia, mutta kyllä välillä. Kun tarpeeksi on kuunnelut sanaa "lauta" ja "ruma" niin kyllä siinä kestää aikansa päästä niistä eroon. Ja vieläkään 6 vuoden jälkeen on vaikea uskoa ihmisiä jotka sanoo että olen kaunis. Kiusaaminen ei todellakaan oo mitään mitä mä ajattelen päivittäin tai mikä enää haittaa mua päivittäin. Mulla on kyllä aina vähän ahdistusta mennä uimahalliin uimaan, kun pitää olla ilman vaatteita. Vältin kaikki uimatunnit yläasteella koska olin niin lauta, ja se on vielä jättänyt jälkensä, että alasti oleminen yleisellä paikalla tuottaa ahdistusta, olinhan mä "se lauta" parin vuoden aikana. Yks toinen asia mitä uskon että on jäänyt yläasteelta on se, että lukiossa mulla oli tosi vaikeeta jutella ja "ystävystyä" opettajien kans. Mä en puhunut niille jos ei ollut ihan pakko koska en halunnut. Musta vähän tuntuu että suurinosa ei ees tiedä että oon koskaan ollut heidän tunnillaan, ja tää on mahdollisesti ihan siitä vaan että mua kutsuttiin "perseen nuolijaksi" yläasteella koska tulin hyvin toimeen opettajien kans, ja tykkäsin jäädä juttelemaan niitä näitä tuntien jälkeen, mutta lukiossa en tehnyt minkäänlaista tuttavuutta.
Kutosen keväällä koko meidän luokka äänesti pienille lippulappusille kuka on "luokan kaveri", eli se ihminen joka on kaikkien kaveri ja joka saa tästä stipendin. Kevätjuhlissa sieltä sitten kuului mun nimi ja olin siitä tosi onnellinen että mun luokka oli äänestänyt mut luokan kaveriksi. (Tää on muuten ehkä mun kaikkein isoin ylpeyden aihe vieläkin :D). Silloin, kaikkien kaverina, en ois uskonut että 3kk myöhemmin oon ihan pohjalla, koulukiusattuna. Oli aikamoinen pudotus mulle "from the top to the bottom".
Lukiossa sain sitten onneksi ihan uuden startin ja ihan parhaimmat kaverit. En usko että hirveen moni heistä edes tietää tätä tarinaa, joten tää voi tulla heille ihan uutena uutisena. Mä vaan silloin lukion ekalla päätin että se ei kuulu mun elämään enään, en oo mikään Mia-koulukiusattu, vaan halusin olla vaan Mia. Ja onnistuin hyvin, koska lukion kolme vuotta oli mun elämän parasta aikaa ja sain olla juuri se kuka halusin olla.
Mä oon aika varovainen ihminen. Oon välillä tosi avoin ja hauska, mutta oon aina varovainen. Tää on asia mitä työstän, se että voisin vaan heittäytyä ja antaa mennä vaan. Vaikka mä oikeesti vihaan sanaa ja tätä hössötystä YOLOsta, niin mä käytän sitä tosi usein ja mietin että mulla on oikeesti vaan tää yks elämä. "You only regret the chances you didn't take." ja tää on tullu mulle hyvin selväksi. Mulla on ollut ihan tosi paljon sellasia tilanteita missä olisin voinut tarttua tilaisuuteen ja jälkeenpäin on harmittanut että "miks ei", mutta oon vaan tullut siihen tulokseen että rohkeus ei ihan vielä riitä. Baby steps, baby steps.
Sitä mitä mä en halua on että mut koskaan luokitellaan koulukiusatuksi. Jotenkin ihmiset aina kuitenkin ajattelee että siinä koulukiusatussa on jotakin erilaista, ja että sen takia sitä kiusataan. Kaikki ihmiset on erilaisia. Se että oon ollut koulukiusattu ei määritä sitä kuka olen tänään. Oon vahva ja iloinen. Oon aito ja kiva. Mä oon mä, ja mä oon hyvä just näin. Mä putosin korkeelta alas, mutta oon nykyään pystyssä hyvin tukevasti. Tää on mun tarina.
"Love is louder than the pressure to be perfect."
