A big life change can be scary. But what's more scarier? Regret.

Eilen sain vihdoinkin kirjeen valmiiksi! Hakemus on melkeen ihan bueno, sieltä puuttuu vain 10 kuvaa ja mun references. Joten ensviikolla se lähtee menemään, heti kun olen käynyt räpsimässä pari kuvaa kummipojastani! Tässä on nyt viimeiset pari päivää iskenyt aivan kamala olo, että mitä jos lähteminen ei ookkaan mun juttu? Mitä jos en viihdy siellä 12kk? Mitä jos en pääsekkään mihinkään kouluun ja lähden pois vuodeksi ja kun tulen takas niin mulla ei oo opiskelupaikkaa? Päätin sitten että nyt turhat pelot pois, ehtiihän sitä elämässä. Jos en viihdy, tulen kotiin. Tottakai lähden sinne sillä mielellä että olen 12kk poissa kotoa. Mutta mitään ei ole lyöty kiveen. 

Kohta alkaa perheen etsintä! Ja koska joku kuitenkin pohtii että mihinköhän osavaltioon tahtoisin, voin tässä vaiheessa sanoa, että mulla ei kind of oo mitään lempparia. Tottakai jos saisin ihan itse valita, haluisin jonnekin south, jossa ei sada lunta, eikä ole -30 astetta. Jos olisin 15 vuotiaana, 4 vuotta sitten ollut lähdössä, olisin ihan varmasti sanonut että Kalifornia! Mutta nyt en ole yhtään varma, jossain luin että Kaliforniasta lähtee eniten aupaireita kotiin kesken vuoden, koska siellä Kaliforniassa asuminen ei ollutkaan ihan sitä mitä he odottivat. Saa nähdä mitä tästä tulee!

Nii, no kyllähän tuollaisessa kämpässä vois asua sen vuoden. En pistäis pahaksi. Mutta ei, perheen valinta on kaikkein A ja O. Ilman mukavaa perhettä, tästä touhusta ei tule yhtään mitään.