I'm dreaming of a place called home

Siis mulle tulee tosi usein sellaisia "ilohyppy"-fiiliksiä kun ajattelen paluuta takaisin suomeen. Täällä todellakin oppii arvostamaan kotia ja ystäviä ihan eri tavalla. Ja vaikka kotiinpaluuseen on vaikka kuuuuuinka kauan niin en jaksa odottaa kunnes pääsen taas lähi S-Markettiin ostamaan lakritsijätskiä. En jaksa odottaa kunnes pääsen taas Linnean ja koirien kanssa kävelylle lähimetsään. En jaksa odottaa kunnes voin vaan lähteä Amarilloon juomaan halpaa alkoholia ja tanssimaan parhaiden kavereiden kanssa kaikkien tylsien suomalaisten keskelle. Suomessa monet asiat on varmasti muuttunut kun tulen takaisin. Esim. mun paraskaveri asuu omassa kämpässä, mun toisella parhaalla kaverilla on nyt poikaystävä ketä en oo koskaan tavannut, kolmas paras kaveri muuttaa Vaasaan opiskelemaan, mun pikkuveli on 18 ja saa ajaa autoa, mä aloitan uuden koulun ja mä muutan kotoa pois (taas...). Siis moneen asiaan pitää tottua, mutta kuitenkin kaikki tulee olemaan niin tuttua. Kun nyt ajattelen suomea niin se tuntuu niin tutulta ja läheiseltä. Jos ajattelen että kävelen vaikka Helsingin kaduilla niin ne tuntuu niin tutuilta ja ei todellakaan tunnu siltä että olen 7000kilometrin päässä, vaan just siltä että jos hyppäisin sinne silmä räpäyksessä niin olisin varmaan vaan sillai "jaa helsinki" :D

Sitä on jotenkin vaikea ymmärtää miten sitä voi yhtäkkiä olla täällä ja elää ihan erilaista elämää täällä. Että miten sitä voi vaan yhtäkkiä hypätä lentokoneeseen ja "poistua" omasta elämästään johonkin ihan uuteen ja tuntemattomaan ja aloittaa ihan uusi elämä täällä. Hassuinta on just ajatella millaiset fiilikset tulee olemaan 9 kuukauden päästä kun sitä yhtäkkiä ollaankin menossa takaisin siihen elämään ja poistutaan tästä elämästä. Koska nää on oikeesti kaks eri elämää jotka ei liity toisiinsa oikein paitsi siinä että molemmissa on sama henkilö päähenkilönä. Kauheeta selitystä taas, mutta mun on aina pakko kirjoittaa kun tulee ajatuksia, koska haluan kirjoittaa alas joka ajatuksen ja mietteen jotta voin sitte myöhemmin muistella kaikkia ajatuksia ja fiiliksiä mitä mulla oli. Tää blogi on tosi paljon itseäni varten. Oon kirjoittanut blogia joka päivä yli kolmen vuoden ajan, joten en muista elämää ilman että pääsisin kirjoittamaan blogia joka päivä. 

Tiedän että kun palaan takaisin suomeen tuun kaipaamaan mun elämää täällä varmaan enemmän kuin mitä kaipaan suomea nyt. Oon vaan niin jotenkin innoissani siitä mitä suomella on mulle tarjottavana ja varsinkin sitä mitä tulevaisuus tuo. Mulla on oikeesti niin sellainen fiilis että vaan taivas on rajana kun tuun täältä kotiin. Salaa unelmoin jo uusista paikoista ja uusista seikkailuista, sanee nähdä miten pitkään jaksan jäädä paikoilleni kun tuun suomeen takaisin. Äiti ja isovanhemmat, älkääs nyt pelästykö :D

Tykkään olla täällä Jenkeissä ihan hirmuisesti, mutta kyllä tuntuu niin oudolta ajatella että tuun olemaan täällä vielä 9 kuukautta. Kolme kertaa sama aika kun mitä olen jo ollut. Mun mielestä vaikka aika menee tosi nopeeta, niin tää alku on mennyt todella hitaasti. Nyt vasta on alkanut tuntumaan siltä että oho, tää aika menee nopeesti. Ollaan jo puolessavälissä lokakuuta. Ei herraneaika sentään. Eihän tässä oo kun 120 päivää kunnes mun veli ja äiti tulee tänne ja sitten onkin vaan 4 kuukautta jäljellä tässä maassa. Joojoo, kaikki sanoo että ei kannata laskea päiviä, mutta mä tykkään siitä. Se on mulle jotenkin sellainen "wow, mä voin oikeesti tehdä tän, mä pärjään loistavasti!"-tunne kun nään että päivät vähenee. Oon ollu mun hostperheessä jo yli 3 kuukautta, ja niinkuin sanoin, täällä kaikki sujuu hyvin. Poikien kanssa menee hyvin, ja hm on kans sitä mieltä että mulla on parhain yhteys poikiin, joten oon siitä tosi happy! Mun hm on enemmän mun kaveri ja jutellaan vaikka mistä aina :D Pojista (miehistä), elokuvista ja Miley Cyruksen musiikkivideoista ja se on tosi hauskaa. Yksinhuoltajaäidit kunniaan ihan tosi! Mulla on joku 5 au pair kaveria jotka asuu yh-äidin kanssa ja kaikilla menee hyvin! Niin jotenkin helppoa tulla toimeen kun on vaan yks ihminen. Nyt mua ei edes haittaa että huomenna on maanantai, koska tiedän että ens viikonloppu tulee taas nopeesti ja sinne on jo vähän kivaa ohjelmaa suunniteltuna! 

Loppuun vielä biisi jonka kuulin ekaa kertaa torstaina kun Emblem 3 laulo sen Selenan keikalla. Se toi kyllä kyyneleet silmiin. Tää on mun vakiobiisi nytte. Täydelliset sanat mulle ja mun tilanteelle. Kiitos ja kuitti!

"All my friends get together
Wishing I was there but I'm never
Living in the sunshine oh but dreaming of a place called home"

"If I could go back for the weekend
Or just for a day
To see familiar faces, that's all it would take
But it's too far"