No pakkohan sitä on tulla vuodattamaan suruja tänne. Kotimatka meni hyvin ja tapasin sattumoisin kolme aupparikaveria kun nousin metrosta ulos! Yks niistä oli mun aussibuddy ja se kyseli kauheesti että mikä olo ja että jos tarviin kaveria niin mun pitää soittaa sille! Mun toinen aussikamu, saksalainen, ranskalainen, toinen saksalainen, Janine ja Helmi on kaikki tekstannu ja whatsappaillu mulle. Vähän tuli fiilis että "kuka kuoli?" :D Ei mutta tyypit on niin ihania (!!) kun sanoo että "If you need me, I'm here for you!" Rakastan muita auppareita koska kaikki osaa samaistua mun tilanteeseen.
Olin täysin fine koko bussi ja metromatkan ja sanoin itelleni että "kyllä tää tästä, hyvä Mia, sä handlaat tän." Sitten tulin kotiovesta sisään, kävelin huoneeseeni ja lösähdin lattialle. Ei äitiä, ei äidin avattua matkalaukkua, ei ketään. Vain minä. Yksin. Taas. Ja äidin käyttämä pyyhe. Nyt en haluais mitään muuta niin paljon kuin halata äitiä. Siis en vois toivoa mitään muuta maailmassa enempää. Mutta ei, äiti istuu lentokoneessa ja on just menny Gröönlannin yli. Nään mammaa taas tasan 5 kuukauden päästä. Nyt halailen äidin käyttämää pyyhettä ja pyyhin kyyneleet pois. Että kuin ikävä sattuu. Mutta niinkuin joku viisas henkilö kerran sanoi: "Don't cry because it's over. Smile because it happened!" Ja tottahan tuo on! Mulla oli ihan paras viikko! Oon niin onnellinen että äiti oli täällä. Kyllä tässä menee varmaan pari päivää kunnes alan käyttäytymään normaalisti taas. Mun aussikaveri lähetti just viestiä että: "Keep smiling! xxx" and smile I will! Mulla on täällä kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti