You're not supposed to look back. You're supposed to keep going.

Mistäköhän sitä aloittaisi? Varmaan siitä että haluan että ihmiset tietää miten paljon tästä blogista on puuttunut sisältöä. Semmosta sisältöä mitä tällaiseen avoimeen blogiin ei vaan voi kirjoittaa. En mä vieläkään halua kirjoittaa näistä asioista tänne, koska kaikki asiat ei vaan kuulu koko maailmalle. Mutta sen voin sanoa että mulla jäi tosi paha maku suuhun koko Au Pair touhusta. Ei ois jäänyt mutta sitten kävi jotain mun reissulla mistä tuli tosi paha maku suuhun.

Mun Au Pair vuosi oli aika erilainen kuin kaikilla muilla. Mä nimittäin kävin välillä niin pohjalla, että oikeesti mietin välillä että "kuka mä oon?" ja että "miks oon tällainen ihminen nykyään?" ja että "onko mussa jotain vikaa?". Tunsin itseni tosi usein maailman huonoimmaksi ihmiseksi ja tähän oli ainoastaan yks tekijä. Jotkut osaa ehkä päätellä mikä, mutta te jotka ootte nyt ihan "mistä toi Mia oikein puhuu?" niin joutuu nyt hetken varmaan miettiä, koska mä en aio syytä tänne suoraan kirjoittaa.

"Mun hyvinvointi on tän kevään aikana laskenut. Syystä ja toisesta. En voi sanoa että voin täällä tosi hyvin. Jos kaverit on nyt kysynyt mitä mulle kuuluu niin tulee sellanen "nooh, emmätiie" vastaus."

Tää blogi ei oo ollut täysin rehellinen. Kyllä joo, silloin kun oon ollut iloinen ja rakastanut mun Au Pair elämää, oon siitä kirjoittanut rehellisesti, mutta silloin kun olin pohjalla niin kaunistelin asioita. Täältä blogista voi saada semmoisen kuvan että oli paljon koti-ikävää, ja olihan sitä alussa aika paljon. Tää koti-ikävä kuitenkin muuttui jossain vaiheessa vähän. Mun koti-ikävä tuli ainoastaan silloin esiin kun mä tunsin että nyt elämä on hieman epäreilua. Ja ei se periatteessa ollutkaan mitään koti-ikävää, vaan sellasta että "miks oon tääl kun tääl on tämmöstä?". Ja tiedän, jotkut ihmiset on vieläkin ihan että "mitä tää kirjoitus nyt tarkoittaa?" :D mutta koittakaa lukea rivien välistä, heh! Tuntuu niin tyhmältä että en vaan voi kirjoittaa nettiin mitä haluan.

"...Mun mielestä oli ihan hyvä päivä kun tehtiin niin paljon kaikkea, mutta eipä se sitte ollutkaan niin hyvä päivä. Noh, aina ei voi olla täydellinen eikä aina voi voittaa."

Mulla oli tosi hyvä suhde mun hostpoikiin. Me tultiin ihan tosihyvin toimeen. Ne kuunteli mua mun mielestä tosi hyvin (mitä nyt vuoden alussa oli hieman vaikeuksia silloin tällöin) ja meistä tuli hyviä kavereita. Molemmat pojat juoksi tosi usein mun huoneeseen heti ekana kun ne tuli kotiin ja tuli makoilemaan mun kans mun sänkyyn tai vaan hengailemaan mun huoneeseen. En olisi voinut toivoa parempia lapsia kenestä sain pitää huolta. Tottakai ne sai mut välillä ihan hermon partaalle, mutta suurin osa meidän päivistä oli kivoja ja mä tykkäsin (ja tykkään) niistä ihan hirmuisesti. Varsinkin mun vanhempi poika oli aika etäinen alussa, ja mun mielestä mä pääsin "rikkomaan sen kuorta" tosi hyvin vuoden aikana. Lopuksi se jopa halaili mua, mitä en vuoden alussa olis IKINÄ uskonut, koska se on oikeesti varmaan sillai "etäisin" lapsi mitä oon koskaan tavannut. Vuoden alussa se aina huusi mulle vihaisesti kun tulin herättämään, mutta jossain vaiheessa tää loppui ja se kunnioitti mua ihan hirveesti. En mä ees muistanut että se ois koskaan ollut epäkunnioittava koska me ollaan tultu toimeen niin hyvin nyt loppuvuosi. Nuorempi jäbä on vaan maailman suloisin (se on Helmin kaveri...) ja se osaa olla niin uskomattoman kultainen että ei oo totta. Se on niin söpö. Kyllä mulla jää niitä ikävä, koska olihan ne nyt niin ihania ja vuoden päivät vietettiin yhdessä. Mun ihanat pojat <3

Kavereita mä sain ihan tosi paljon. Paljon enemmän kuin mitä olisin osannut odottaa. En oikeastaan ystävystynyt kenenkään amerikkalaisen kans, mutta sitä enemmän löytyi Au Pair kavereita. Oli sellaisia joita näin usein ja sellaisia joita näin aina Au Pair treffeissä ja vietin siellä niiden kanssa aikaa. Opin tuntemaan niin uskomattoman upeita ihmisiä, kenen kanssa mä viihdyin aivan tosi, tosi hyvin! Päälimmäisenä tottakai Satu ja Helmi, mutta myös Kim, Laura, Abby, Laura W, Johanna, Nele, Janine, Larissa, Zehra ja Nina on sellaset ihmiset kenet tiedän näkeväni taas. Että joko ne tulee suomeen tai sitten mä meen moikkaamaan niitä. Oon niin onnellinen että tapasin nää ihmiset ja oon heille ikuisesti kiitollinen siitä että ne oli aina mun tukena ja kuuntelemassa, vaan hengailemassa tai pelleilemässä jossain. Uskon kans että suomityttöjen kans, jotka on ollut Au Pairina nyt vähän niinkuin samaan aikaan, tullaan näkemään jossain vaiheessa. Välillä musta nimittäin tuntuu et "joo todellakin tunnen Jessican, Karitan ja Essin!" vaikka enhän mä oo niitä koskaan nähnyt. Lauran Connecticutista lasken jo mun kavereiks koska näin sen kerran XD Ja tietty Roosa, Arla ja Jetta, Katri ja Carita on myös sellaset ketä uskon että nään taas!

But our lives aren't just measured in years. The measure in our lives are the people we touch around us.

Virginia oli kiva osavaltio. Kyllä mä tykkäsin suurimmaksi osaksi aikaa. Ainoa mikä sieltä puuttui oli meri ja ranta (tai no onhan Virginia Beach mutta se oli 3 tuntia meiltä). Merta ikävöin välillä ihan tosi paljon. Jos siinä olis ollut meri ja ranta vieressä nii olis puitteet ollut hyvin kunnossa! Muuten mulla oli kyllä ihan kaikki mitä tarvitsin ja varsinkin tosi kivaa kun oli niin paljon Au Paireita mun alueella! Että tuleville Au Paireille tiedoksi että ainakin Pohjois Virginia (lähellä metroa DChen) oli kivaa aluetta ja kyllä mä voin suositella sitä jos sieltä pamahtaa match! Välillä tuntui tottakai siltä että ei siellä oo mitään tekemistä, mutta ei täällä kotonakaan oo aina mitään tekemistä :D Ja Washington DC on kiva ja kaunis kaupunki ja tykkään siitä tosi paljon, mutta onhan se samalla vähän tylsä ja sellainen "vakava" kun se on niin poliittinen kaupunki.

En voi koskaan ikinä katua että lähdin Au Pairiksi. Se opetti mulle paljon ja mä sain niin upeita kavereita ja näin tosi hienoja paikkoja ja sain matkustaa paljon! Kyllä, mulla oli välillä ihan suoraan sanottuna helvetin huono olla, mutta otetaan sekin kokemuksena.

Kai sen nyt voi täältäkin lukea, mutta tuntuu niin uskomattoman hyvältä olla kotona. On tosi vapaa olo. Siis vaan se että voin tuoda kenet vaan kylään meille kysymättä lupaa on niin ihanaa! Tai että voin kotona kävellä vaan alusvaatteet päällä on niin huippua :DDD Tai että kun mun kaverit oli täällä lauantaina ja meillä läikkyi punaviiniä sohvalle, ei tarvinnut pelätä että vanhemmat suuttuu ihan tosi paljon, koska ei ne suutu. Ja että voin mennä makaamaan mun vanhempien ja pikkuveljen sänkyyn ihan milloin vaan (on mulla pienet huvit) tai että voin jättää tavaroita ympäri kämppää ilman että tulee huutoa (ja jos tulee niin halaan vaan iskää ja heitän huonoa läppää haha). Ja en oikeesti oo mikään hirveen iso alkoholinkuluttaja, mutta kyllä se maistuu nyt ekstrahyvälle. Ja tuli lauantaina oikein bossi olo kun sain juoda siideriä ja skumppaa ilman että kukaan kertoi siitä mun järjestölle ja jouduin puhutteluun :DDD (kyllä tää on muuten tositarina, been there done that.)

Taisin päästä vuoden läpi sillä kuuluisalla Suomalaisella Sisulla! Olin jotenkin niin päättäväinen että kun sinne lähettiin niin mennään loppuun asti, vaikka oli niin uskomattoman monta asiaa joitten takia olisin ihan hyvin voinut lähteä kotiin niin ei, seinästä läpi suomalaisella sisulla!!