A blogentry with lame quotes and deep feelings. Yes, you should read it.

Kyllä se kaverit niin on että valehtelen jos sanon että ei tuu ikävä. Kyllä mua alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan täältä lähteminen. Tajuan pikkuhiljaa että sanon hyvästi ehkä ikiajoiksi mun pojille, kavereille ja Virginialle. Oon koko vuoden halunnut että oon siinä pisteessä että ei oo paljoa jäljellä ja nyt kun oon tässä niin en tiedä tykkäänkö tästä ollenkaan. Mua jännittää mennä kotiin. Mua jännittää että minkälaiset mun kaverit siellä on. Oon niin tottunut täällä nyt siihen että mulla on täällä ystäviä jotka on mulle kaikki kaikessa ja mä saman niille, mutta kun meen kotiin niin mun kavereilla on paljon muita ystäviä, perhe ja eri kiinnostuksenkohteet. Vaikka musta tuntuukin siltä että kaikki ystävät suomesta on vielä tallella, niin kuitenkin jännittää että miten elämä lähtee niiden kanssa rullamaan taas kun en oo ollut niiden elämässä vuoteen. Onneks ne on tosi ihania ja innoissaan mun kotiinpalusta ja kirjottaa viestiä että "jee, ei enää kauan!".

En sano että tää on semmonen "saijonaarasta vaan" tunne. Uskon että tuun itkemään kun lähden täältä. Kun sanon Satulle heipat 18 heinäkuuta ja lentokone lähtee ilmaan ja mä kattelen mun kotikulmia vikan kerran ilmasta ja ymmärrän että "nyt se on ohi". Tuntuu kuitenkin siltä että kyllä mä ehdin nähdä ja kokea kaiken minkä halusin, joten eihän tässä muuta voi kun olla onnellinen. Uskon myös että hyvät kokemukset kuittaa huonot ja että muistelen tätä vuotta hyvillä fiiliksillä. 

Vaikka asiat täällä ei oo ollut hyvin (tarkoittaen oltavia täsäperheessä) niin tiedän että kun pääsen kotiin pystyn hymyllä ja positiivisellä mielellä muistella tätä vuotta. Oon kerännyt täältä reppuun niin monta ystävää ja kokemusta, hauskoja tilanteita ja muistoja, että kerron tästä vuodesta varmaan lapsenlapsille hymyillen. En tuu koskaan katumaan että lähdin Au Pairiksi, mutta en myöskään oo vielä varma jos haluan omien kokemuksien perusteella suositella tänne lähtemistä. Lupaan kirjoittaa tästä enemmän kun oon kotona. En tiedä miten tää vuos on vielä vaikuttanut muhun ihmisenä ja miten oon muuttunut. Just nyt tuntuu että en oon muuttunut niin sanottuun "huonoon suuntaan" ja en voi kauhean hyvin. Joten mun pitää kyllä kerätä itteni kun lähden täältä ja tuun kotiin. 

Eilinen oli jotenkin surullinen mutta myös onnellinen koska huomasin miten monta kaveria täältä tunnen. Mulla on niin paljon matkoja tiedossa tulevaisuudessa! Matkustan niistä varmaan ekana Saksaan ja teen parin viikon mittaisen saksatourin, koska mulla on saksassa 6 kaveria ketä haluun mennä moikkaamaan. Ja mulle on tulossa moonta tyttöä kyläilemään. En jaksa oottaa että pääsen näyttämään niille Suomea! Uskon myös että tulevaisuudessa tulee kutsua häihin, ja näille tytöille lähtee myös kutsu mun häihin jos sellaset koskaan tulee. Näiden kaikkien ihmisten kanssa on "It's not a goodbye, it's a see you later." mikä on hyvä lohtu, koska muuten mun sydän ois ihan palasina. 

Tänään on tasan kuukausi siihen kun hyppään lentokoneeseen ja lähden kotiin.