Au Pairin elämä on aivan syvältä. Se on rankkaa, ärsyttävää ja stressauttavaa. Joka toinen päivä haluat repiä hiukset päästäsi. Lapset riehuu eikä kuuntele. Ne riitelee ja sä yrität parhaasi pitää ne kavereina. Toinen alkaa itkemään kun se ei saa tahtoaan läpi. Toinen on grumpy ja huutaa sulle ihan turhasta. Sitten sieltä tulee rumaa kieltä ja raivokohtauksia. "I hate you". "I wish you'd go back to your country". Teet niille vaivalla ruokaa ja ne huutaa "hyyyi en syö!". Ne väittää vastaan asioissa missä niillä ei oo mitään sanottavaa. Ne juoksee viikonloppuaamuisin kello 7 sisään sun huoneeseen ja pyytää leikkimään vaikka olet off. Tai sitten ne vaan tömistelee oven ulkopuolella tai huoneen yläpuolella. Niiltä ei tuu kiitosta. Ne on ihan tosi spoiled. Ne sotkee ja sä vaan siivoat ja siivoat niiden perässä. Hostvanhemmat valittaa sulle pienimmistäkin asioista ja käyttäytyy epäreilusti ja et voi tehdä muuta kuin vaan hymyillä ja ajatella pään sisällä että "voi v*ttu.". Lapset on ihan kauhukakaroita ja välillä ihmettelet oikeen ääneen että "kuka tekee tällaista suoraan sanottua paskaa työtä vapaaehtoisesti?".
Sitten tulee niitä hetkiä kun lapset osoittaa rakkautta, tulee syliin istumaan, halaa, sanoo "I love you" ja näyttää että ne välittää. Ne kertoo että olen tärkeä, ne on kiltisti ja kuuntelee ja me nauretaan yhdessä kaiken maailman jutuille ja leikitään iloisesti. Nähdään onnistumisia ja lapset oppii uusia asioita. Ne ihan innostuneena kertoo mitä ne teki päivällä ja mitä ne oppi koulussa.
Mä oon tosi onnellinen että mulla on niin hyvä suhde mun poikiin. Nuorempi on ihan mun paras kaveri, antaa mulle joka päivä haleja ja pusuja ja kertoo että se rakastaa mua. Vanhempi näyttää rakkautta sillä että se haluaa hengata mun kanssa ja pyytää leikkimään. Se ei oo halailijatyyppiä eikä herkisteliä, mutta se tunne kun se tulee mun huoneeseen istumaan mun sänkyyn ja hengaa mun kans muuten vaan, onnistuminen! Mulla on onneks nykyään niin harvoin sellasia päiviä että tekee mieli repiä hiukset päästä. Mun pojat toimii suurimmaksi osaksi niin hyvin, ja ne ei halua suututtaa mua. Meillä on tosi kivaa kolmistaan, ja tosi harvoin tää tuntuu "työltä" koska meillä on niin easyä. Ei tietenkään joka päivä, ja alussa oli vaikeempaa, mutta nykyään menee niin ihmeellisen hyvin että oon ihan surprised. Mä todellakin rakastan mun poikia, tulee niin ikävä niitä. Tossa yläpuolella on nyt vaan listattuna mitä joidenkin aupparien elämä on päivittäin. Tiedän tällasia tapauksia missä lapset on vaan ihan hirviöitä. Tottakai mäkin aina välillä kun pojilla sattuu olemaan "grumpy-day" oon sillai että "ei jumaliste tätä menoa taas, kuka tällasta tekee?" mutta suurimmaksi osaksi meillä menee todella hyvin poikien kans! I'm so lucky with my hostfamily :)
Parasta aupparien elämässä on kuitenkin vapaa-aika ja kaikki uudet kokemukset. Ilman vapaa-aikaa kukaan ei tekis tätä. Viikonloput on parhaita. Silloin Aupparit elää täyttä sataa.
Haluan tuleville auppareille sanoa että: valitkaa perhe huolella. Koska jos perhe ei oo hyvä, vuodesta tulee todella raskas. Mielummin olet hyvässä perheessä maaseudulla lehmien keskellä, kun huonossa perheessä Upper East Sidelle, Manhattanilla. Mutta tottakai pitää kans ajatella sitä että on muita auppareita ympärillä, mutta you get the point :D Sitten on kyllä pakko sanoa että tää vuosi on elämäni paras mutta samalla raskain. Aupparin työ ei todellakaan oo mitään fancyä tai kivaa ja tosi usein unelmoin takas HopLoppiin missä oli työkaverit ja ihan parasta meininkiä, mutta tää vuosi ja kaikki kokemukset joita saan on kaikkien huonojen fiilisten arvosta! Au Pairina oleminen on niin ristiriitaista että morjensta vaan. Mutta en tuu KOSKAAN katumaan että lähdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti