You'll be with me, wherever I go

Vaikka mä oon täällä yli 7000 km päässä kotoa, niin musta tuntuu että kaikki mun rakkaat ystävät ja perhe on kuitenkin tosi lähellä lähellä mua. Musta ihan oikeesti tuntuu siltä kuin että ne on kaikki mun matkassa täällä. Sen takia mä en ainakaan just nytte ikävöi rakkaita mitenkään ylitsepääsemättömästi. Tiedän että ne on siellä kun mä tuun takaisin, ja että jos mulla on huolia niin mä voin aina soittaa kotiin tai tekstailla kavereille ja ne on mun tukena vaikka oonkin täällä. <3

Kun sitä lähtee yksin maailmalle tuntematta ketään, sitä rakentaa tänne ihan uuden elämän. Kaikki alkaa alusta. Uusi paikka, uudet säännöt, uudet tavat, uudet ihmiset, sitä aloittaa nollasta. Nyt musta tuntuu siltä että ei täällä "tässä elämässä" oo edes tilaa mun kotiväelle. Ne ei niinkuin kuulu tähän elämään täällä paitsi facebookin ja skypen kautta. Oon joskus sanonut että "haluan kaikki mun rakkaat tänne" mutta ihan tosi, mihin mä ne laittaisin kun mun elämä täällä on nyt täynnä uusia ystäviä? :D Kuullostaapa härskiltä ja siis tottakai mä ikävöin kaikkia ihan suuuuunnattomasti, mutta kun sitä on "yksin" täällä niin sitä oppii seisomaan omilla jaloillaan ja oppii että "kyllä mä pärjään yksinkin". Musta tuntuu että ton mun sairasteluepisodin jälkeen mulle tuli tunne että nyt mä pärjään yksinkin kun sairastelin keuhkokuumetta ja hoidin itseni kuntoon ja taistelin koti-ikävää ja psyykkistä huonovointisuutta vastaan. Suomalaisella sisulla!

En tiedä saanko nyt kirjoitettua mun fiilikset tähän sillai kuin toivoisin että saisin, mutta mun pääpointti on nyt se että kaikki mun ihanat rakkaat ihmiset on mun kanssa täällä vaikka en nää niitä. Se on hassua yrittää selittää mutta koko suomi tuntuu tosi läheiseltä, ihan siltä kun olisin käynyt siellä eilen. Aikaisemmin mä oon aina ollut sillai kun joku sanoo jotain "you'll always be in my heart" nii mä oon vaan ollu ihan jooojoo ihan sama mitään tuollaista lässytystä jaksa kuunnella, mutta nyt on pakko sanoa että kyllä se suomi ja rakkaat on sielä "sydämessä" mulla. En kuitenkaan mee päivääkään tai tuntiakaan ajattelematta niitä<3

Oon tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta lähteä tänne. Arvostan mun ystäviä ja perhettä suomessa ihan todella paljon ja täällä oon nyt tajunnut miten hienoon maahan oon syntynyt. Siis oon kyllä niin perus juntti suomalainen ja ylpeä siitä! Musta ei amerikkalaista saa sitte millään. Oon suomalainen ja mua ärsyttää tää meno täällä välillä. Oon aina halunnut muuttaa ulkomaille asumaan. 15 vuotiaana sanoin että tuun isona muuttamaan jenkkeihin asumaan pysyvästi. Voi kuinka väärässä voin ollakkaan. Siis en sano että en koskaan tuu täällä asumaan taas, mutta kyllä se vaan niin on että on se Suomi koti. Kaikki juntit ja hiljaiset ihmiset, kylmä ja ruma sää, ruma ja vaikea kieli ja suomalaisten oudot tavat, eihän niitä voi muuta kuin rakastaa kun niitä ei ole! Oon niin iloinen että oon täällä koska tää sai mut näkemään Suomen ihan uudessa valossa.
Joten nyt voin rauhassa olla täällä jenkeissä ja nauttia tästä maasta koska tiedän missä mä tuun luultavasti loppuelämäni viettämään. Ihan varmasti tulee jossain vaiheessa iskemään hinku taas maailmalle ja kyllä mä nään itseni asumassa jossain muussa maassa vielä tulevaisuudessa, mutta oon kuitenkin Finnish to my death!!

Mulla on täällä ihan huippuja uusia ystävyyssuhteita jotka mä toivon että tulee kestämään loppuelämän. Ainakin on aina majoituspaikka Rovaniemellä ja Ikaalisissa(xD) ja varmasti myös ympäri koko saksaa. Ja tottakai Sveitsissä ja Austrailiassa! Ei kai tässä muuta voi sanoa kun että oon tosi onnekas että olen just minä. Mä oon saanut kokea elämän aikana jo niin hienoja juttuja, että oikein innolla odotan mitä tulvaisuus tuo mukanaan! Joka päivä pitää elää täysillä, koska sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Mä ainakin nautin elämästä just nyt ja mun elämä on ihan parasta ja oon onnellinen että mä oon just mä. 

Peace out, love you Finland!