You never know how strong you are until being strong is the only choice you have

“Everybody has to leave, everybody has to leave their home and come back so they can love it again for all new reasons.” 

Ei tehnyt hyvää tuo aamuinen suomalaisuus postaus. Koti-ikävähän siinä iski. Ei nyt mikään kauheen iso, mutta kuitenkin sellainen että vois pari kyyneltä pudottaa. Täällä on niin vaikeeta, koska vaikka sulla on ihmisiä ympärillä, niin tuntee itsensä kuitenkin yksinäiseksi. Täältä puuttuu ne ihmiset jotka on tuntenut sut aina, täältä puuttuu se oman kodin ja perheen lämpö. Ongelmana au pairina olemisessa on mun mielestä se että sä et tuu koskaan olemaan ihan täysin oma itsesi sun perheessä. Taka raivossa on kokoajan se pieni ajatus että "jos joku menee pieleen, mut voidaan heittää täältä ulos." ja tällaista tunnetta ei oo kotona omassa kodissa. Siellä perhe rakastaa sua vaikka et oo täydellinen ja vaikka teet virheitä. Se on ehkä mun mielestä huonoin juttu koko aupparivuodessa, just se, että sä voit ihan koska vaan lentää ulos sun perheestä jos joku homma ei toimi. Ei mulla siis oo mitään hätää, välillä vaan iskee fiilis että tartten sitä oman perheen ja isovanhempien lämpöä ja rakkautta jotta jaksais eteenpäin. Olo on niin outo kun oon täällä yksin. Tuntuu just tolta kun otsikossa sanotaan. Täytyy vaan olla vahva ja jaksaa läpi huonommatkin päivät! En oo ennen huomannutkaan miten paljon voimaa sitä saa rakkaudesta. Kauheen deeppiä shittiä, mutta ihan tosi, just jostain äidistä voi saada niin paljon voimaa jaksaa, ja täällä mulla ei oo sitä. En osaa kauheen hyvin siis selittää mitä yritän sanoa, mutta tässä on mulle hyvä quote jota mietin aina;

"Nobody said it was going to be easy. They just said it's going to be worth it!"

Tää on niin kasvattava matka! Oon todella ylpeä itsestäni kun uskalsin lähteä! Tää ei todellakaan ole mitään helppoa touhua, ja täällä fiilikset todella menee sellaista vuoristorataa että yhtenä hetkenä elämä on täydellistä, toisena ihan täydellisen epätäydellistä. Kun ollaan pohjalla, ollaan pohjalla ihan kunnolla, kun ollaan korkealla, lennetään. Yks pieni asia voi saada tornin kaatumaan, ja toinen pieni asia rakentaa tornin taas ihan huippuun. Välillä iskee just näitä itkuikäväkohatuksia kun ajattelee kaikkea mitä suomessa olisi, ja välillä taas sitä rakastaa tätä paikkaa ja jenkkejä niin paljon että ihmettelee miten tän voi koskaan jättää taakseen. Eikös olekkin hassua? Odotan kyllä niin innolla kaikkea mitä tää vuosi tuo tullessaan, koska tähän tulee mahtumaan niin paljon kaikkea kivaa! Nyt tähän asti on jo ollut ihan huippua ja parin päivän päästä on 3kk täynnä ja vaan 3/4 jäljellä. Joo, kuullostaahan toi paljolta ja paljon se onkin, mutta musta tuntuu että oon kotona taas nopempaa kun mitä osaan kuvitellakkaan!

“We all take different paths in life, but no matter where we go, we take a little of each other everywhere.”