And until we meet again, may you keep safe in the gentle, loving arms of God

Täällä sitä ollaan. Kotona. Tuhat asiaa mitä pitää hoitaa. No, jos vaikka aloittaisin rauhoittumalla ja kirjoittamalla että mulla oli ihan super viikko riparilla! Ihania nuoria ja vetäjiä! Tuli kyllä niin paljon näitä inside juttuja ja oon niin onnellinen että sain tavata uusia kavereita. Toinen tyttöisosista lähtee n. kuukauden päästä vaihtoon Georgiaan joten me ollaan samalla aikavyöhykkeellä ja vaan 1000 km toisistamme! J on kyllä niin ihana, aika samalla aaltopituudella mun kanssa. Poitsuisoset oli kans niin älyttömän ihania kuin vanhemmat vetäjät myös! Ihania ihmisiä! Riparilaiset oli tosi hauskoja, ne keksi kaiken näköisiä hauskoja juttuja esim. yks tyttö meikkas pojat värikkäästi ja sit ne käveli koko päivän meikit päällä, ne oli muutenkin mukana 100% joka asiassa mitä vedettiin. Ihan varmasti yks parhaista ripariviikoista koskaan.

Nyt oon kotona, miljoona asiaa pyörii päässä. 7 päivän päästä oon jo lentokoneessa. Tekee mieli alkaa itkemään koko ajan koska en jaksa tehdä mitään. En jaksa hoitaa asioita, en jaksa miettiä hyvästejä. Tänään mun pitää suunnitella mun viikko. Tänään pesen vaatteita, ajan mummolaan, kirjotan meilejä ja illalla nään kaveria! Huomenna on sitten matkalaukun hankinta, tulijaisten hankinta, pitää hakea kansainvälinen ajokortti, ja iltapäivällä lähtee käyntiin joka vuotinen Harry Potter - marathon. Tänä vuonna se jää tosin vaan 1/3 maratooniksi koska mun aika ei riitä.

Nyt just on sellaiset "mitä ihmettä täällä mun pään sisällä tapahtuu?". Mulla ei oo sellaista "en todellakaan halua lähteä"-fiilis, mutta sellanen että "kuka hitto lähtee vapaaehtoisesti pois kaikkien rakkaimpien luota vuodeksi?". Seuraavat 5 viikkoa tulee kyllä olemaan sellaista tunteiden vuoristorataa että ei mitään tolkkua. Nyt on pari päivää jo ollut niin lähellä itkukohtauksia että oikein pelottaa. Kyyneleet vaan väkisin tulee silmiin. Mä en oikeastaan koskaan itke, joten tää on hassua. Ei nää pakolla ole mitään surullisia kyyneliä, onneksi. Oon kuitenkin tosi odottavainen. On oikeasti tosi jännää nähdä uusia puolia itsestään ja nähdä miten reagoin uusiin tilanteisiin. Tottakai tuolla jossain vähän pintaa syvemmältä löytyy myös se iloinen ja odottava puoli, mutta just nyt en löydä sitä kaiken tekemisen ja stressin keskellä. Yritän ihan varmasti kirjoitella vielä ennen lähtöä, mutta en tiedä tulenko samaan mitään fiksua aikaiseksi. Pahoittelen kans kuvien puutetta. Vihaan itse lukea blogeja ilman kuvia, mutta nytten ei oo mitään tarjottavaa.

Tää on mun uusi lemppari laulu riparilta. Eilen iltahartaudessa laulaessa tuli kyyneleet silmiin. Siinä on niin hienot sanat. Ei ehkä pitäis kuunnella tätä just nyt, itkemiselle ei näe loppua. Mutta hei kyllä tämä tästä. Mulla tulee varmaan olemaan super vuosi! 

"Toivon kaikkea hyvää kunnes tavataan taas."