Oonko ainoa Au Pairiksi lähtijä joka ei sinänsä odota lähtöä? Nyt ei saa ymmärtää väärin. Oon aivan tajuttoman innoissani että muutan Jenkkeihin vuodeksi, mutta samaan aikaan en tahdo että mun vikat viikot Suomessa loppuu. Odotan lähtöpäivää kuin kuuta nousevaa, mutta en halua että mun aika Suomessa on ohi. Tiedän että ei mee ku hetki niin mä istun jo lentokoneessa. Mulla on tasan 6 viikkoa jäljellä, ja niistä oon 2 viikkoa riparilla isosena. Rakastan riparilla olemista, ja tää on varmasti vika kesä ku oon isosena, joten päätin että meen nyt sitte kolmelle riparille tänä vuonna. En kyllä kadu, tulee varmaan olee tosi kivaa!
Muutenkaan ei sitä tajua että on lähdössä pois. Ja eihän sitä voi oikeastaan tajuta. Tajuun varmaan sitte kun reality hits me, ku oon ollu siellä 3 kuukautta. Tän takia mulla ei oo mitään "toi pitää kokea viimeistä kertaa" fiilistä. Toivon vaan että voin viettää ihanat vikat 6 viikkoa Suomessa kavereiden ja perheen kanssa!
Mutta kyllä onniin ristiriitaiset fiilikset nytte. Tiedän että sitten maanantai aamuna 8.7 tuun olemaan ihan sekaisin, varmaan niin sekaisin että en tajua mitä tapahtuu. Hui apua kun mua jänskättää tää koko seikkailu!! Mutta yhtä nopeasti kun lähtöpäivä tulee, niin yhtä nopeasti oon taas takaisin omassa rakkaassa Suomessa!
Mulla ei sinänsä ole mitään "en halua että mun aika Suomessa loppuu" tyylisiä tuntemuksia, mutta toisaalta ei osaa jotenkin suhtautua siihen, ettei Suomessa ensi vuotta tule vietettyä. Tuntuu jotenkin tosi utopisela ajatella sitä. Menee varmaan ihan oma aikansa siellä paikanpäälläkin tajutessa että hei täällä sitä nyt ollaan :D
VastaaPoista